mun unelmien mies

Mun unelmien mies veis mut ensitreffeillä bingoon. Sitten se antais mun voittaa tai rähisis mun kanssa niille jotka voittaa joka kerta. Sen jälkeen mentäis meille ja keitettäis kunnon kahvit voittamastamme JuhlaMokasta, mun unelmien mies ois ostanu pullaaki. Sitten me juotaisiin kahvia ja puhuttaisiin politiikasta.


Kun on humalainen olo ihan vaan väsymyksestä tietää olleensa liikaa töissä. Onneks tää viikonloppu on ohi!

jiiiiihaaaa!

Mä pääsin vaihtoon! Ensi syksynä Granada, Espanja täältä tullaan! Hirvee paino putos hartioilta, kesäsuunnitelmat selkes ja kaikki! Ehkä tää stressimahatautikin nyt helpottaa! Siistii!=) Mä pääsen pois Suomesta! Ja parin viikon päästä Barcelonaan, nyt elämä hymyilee :D

maaaaaaanantai

Mikähän siinä on että aina maanantaisin masentaa. What a clishé, I know. Mutta niin totta. Tänäänkään ei mikään toiminut: yöllä ei tietenkään saanut nukuttua kun rytmi meni sekaisin lauantain baarivuoron takia, myöhästyin dokkariluennolta ja jouduin istumaan yhden ärsyttävän tyypin viereen joka oli jättänyt kännykkänsä äänille ja se piippaili koko ajan. Ärsyttävää! Sitten kiersin koko kaupungin (okei, Anttilan, Sokoksen ja Stockan) etsien sopivaa rinkkaa, mutta tässä tuppukylässä ei myydä niitä missään. Täytyy siis tehdä vielä uusi reissu. Ehkä ensi viikolla.
Sitten alkoi heikottaa. Menin yliopistolle syömään ja jouduin kesken aterioinnin käymään muutamaan otteeseen vessassa yökkäilemässä, siitä lähtien on koko ajan ollut paha olo. Edes aina himoitsemani Granny Smith-omenat eivät nyt maistu, on siis tosi kyseessä. Kouluhommien teko ei onnistu päänsäryn takia, telkkarikaan ei toimi kunnolla, kuva on tosi pimeä vaikka kirkkaus on säädetty täysille, mummon vuonna 1995 lähikaupan arpajaisista voittama kapistus vetelee viimeisiään. Ei huvita syödä tai juoda, nukkuakaan ei enää jaksa. Helvetin maanantai, helvetin mahatauti!

viikko vierähti

Vaikka alussa päätinkin, etten pakolla alkaisi vääntää blogistani mitään päivittäistä velvollisuutta, vaan kirjoittaisin vain silloin kun huvittaa, on viikon tauko silti melko pitkä. En ole hävinnyt mihinkään tai kyllästynyt jo, olen vain ollut koko viikon niin kiireinen etten ole edes sähköposteja ehtinyt kunnolla lukemaan. Elämääni ei ole mahtunut kuin opiskelua, työntekoa ja spinning- ja jumppatunteja. Myös yksi baari-ilta, tosin selvänä tottakai, holitonta huhtikuutani on takana jo 16 päivää, eikä pahempia kiusauksia ole tullut. Huomenna tosin on pahimman kännikaverini synttäribileet ja mielenkiintoinen ilta voi tulla kun olen ainoana selvinpäin.

Hassua miten sosiaalinen elämä jääkään välillä vähiin. Viimeisen viikon aikana olen nähnyt kavereitani ehkä joka toinen päivä lounaalla (niin ja lauantaina oltiin leffassa, tykkäsin kovasti Münchenista, vaikken ihan kritiikittömästi siihen osaakaan suhtautua, sen verran kiistanalainen aihe, herätti ajattelemaan, suosittelen). Mihin ovat jäänet kaikki kahviloissa ja baareissa hengaamiset, juoruamiset ja trivialin pelaamiset teen äärellä, joita harrastimme viime vuonna? Nykyisin kaikilla on niin kiire ja stressi, kandityö, tentit, esseet ja tutkielmat vievät aikaa, eikä enää ehditä vain hengailemaan iltaisin. Kun nyt olen vielä jättäytynyt pois ainejärjestöni toiminnasta, ovat sosiaaliset kontaktit vähentyneet. Missä on yhteisöllisyys?

Olen kyllä huomannut sen itsestänikin, raskaan koulupäivän jälkeen sitä mieluummin vain menee kotiin ja löhöää illan telkkarin tai kirjan ääressä kuin lähtee yhtään mihinkään. Ennen koti-ilta yksin minä tahansa päivänä oli kauhistus, nyt olen viettänyt perjantai-illankin yksin kotona ja ollut tyytyväinen ettei TARVITSE lähteä mihinkään. Toivottavasti tämä on vain joku ohimenevä vaihe, en halua itsestäni mitään kotikissaa, haluan edelleen identifioitua meneväksi ja vauhdikkaaksi citysinkuksi enkä villasukkia kutovaksi vanhapiika-erakoksi, joka nauttii hiljaisuudesta ja pitkistä kävelyretkistä luonnossa. Toivottavasti en puolen vuoden päästä huomaa omistavani kissaa. Huomenna se testataan lähdenkö baarista jo ennen puoltayötä.

koulutusta vastaavaa työtä

Wow! Minulle tarjottiin tänään unelmatyöpaikkaa! Juuri koulutustani vastaavaa, mielenkiintoista työtä, jossa etenemis-ja suhteidenluontimahdollisuudet ovat lähes rajattomat. Kieltäydyin. Olen lähdössä (jos pääsen!) vaihtoon ensi vuodeksi, se on ykkösprioriteettini ja ehkä vuosi ulkomailla tuo vähän lisää kypsyyttä, kielitaitoa, nöyryyttä ja pätevyyttä. Toivottavasti. Uskon ja toivon että samanlaisia tarjouksia tulee vielä eteen, mutta silti vähän kirpaisi kieltäytyä. Mutta oli silti älyttömän hieno tunne, että joku haluaa minut hyvin vastuulliseen ja tärkeään työhön muutaman vapaamuotoisen keskustelun ja niissä antamani hyvän vaikutelman perusteella. On siis muitakin mahdollisuuksia kuin baarimikon hommia loppuelämäkseni=)

työelämäkontakteja

No ei, laitoin ihan huvikseni hienon ja raflaavan otsikon, en minä oikeasti ole tänään(kään) luonut mitään hienoja tulevaisuutta avartavia kontakteja, vaikka meidän yliopisto siihen oikein usuttikin. Työelämäpäivillä yritykset valtasivat ala-aulan ja rekrytoivat (=mainostivat) itseään ja hienoa toimialaansa. Ainoa huono puoli tällä hienolla tapahtumalla oli se, että paikalla oli Noksua, Ruukkia, ja UPM:ää, mitä ihmettä ne täältä humanistihelvetistä hakivat? Menkööt TKK:lle ja TTY:lle rekryämään eikä tänne kiusaamaan viattomien yhteiskuntatieteilijöiden mielenrauhaa ja aiheuttamaan katumusta alanvalinnasta. Myös kauppatieteilijöille olisi näköjään vientiä. Hävettää, en edes päässyt kansantalouden peruskurssista läpi...

Ainut yrityskontaktini oli Helsingin Sanomien innokas kaupittelija joka sai minut tilaamaan Hesarin ainakin kuukaudeksi. (9e/kk + leffalippu, ei paha tarjous) mieleni olisi tehnyt kieltäytyä, koska minuakin, kapitalismin kauneuden ylistäjää, ärsytti kaikenlaisten kaupustelijoiden ja tuputtajien tunkeutuminen yliopiston aulaan. Silti tarjous oli niin hyvä, etten voinut kieltäytyä, kahdessakaan vuodessa en nimittäin ole täällä Aamulehtilandiassa onnistunut vieroittautumaan aamuhesarista.

Ja sentään joka standilta sai karkkia=)

kylmä

Ihanan viikonloppueuforian jälkeen iskee aina arkinen pudotus: Aamulla aikainen herätys, mutten jaksa nousta. Kello kiinni. Ei jaksa. Väsyttää. Ulkona yli 20 astetta pakkasta. Jos haluaisin asua Siperiassa, muuttaisin sinne, tämä on Etelä-Suomi, ei täällä saa olla näin kylmä! Sitäpaitsi, eikö niiden tämän talven pakkasten pitänyt jo olla ohi?!? Sitten kaupasta on ne hillolla täytetyt laskiaispullat loppu, juuri laskiaispullaa olisi koko päivän tehnyt mieli. (milloin muuten ON laskiainen, milloin niitä saa syödä?) Huominen spinning-tunti on jo täynnä. Plaah.

Onneksi minulla ei kuitenkaan mene yhtä huonosti kuin Jennifer Lopez-paralla, joka kertoi jossain haastattelussa joskus masentuvansa arjen vastoinkäymisistä: siitä että mekko ei istu tai tukka on huonosti. Voih, pitäisiköhän vuokrata joku hänen leffansa ihan vain myötätunnosta?

Ei huvita. En varmaan ole ainoa joka haluaisi näillä pakkasilla vain käärityä peiton sisälle ja herätä vasta keväällä. Toisaalta nämä pakkaset ovat hyvä tekosyy: en kävele puoltatoista kilometriä luennolle näillä pakkasilla ettei pieni kurkkukipuni pahene, en mene nyt salille etten vilustu tukka märkänä kotimatkalla. Täydellistä, jääpähän aikaa laiskottelulle.

Satuin muuten lauantai-iltana ennen töihinlähtöä katsomaan ykköseltä ihan loistavaa tositv-parodiaa Sota ja Rauha. En tiennyt mitään koko jutusta, satuin vain kääntämään kanavalle, jossa "kilpailun" juontaja Tommi Korpela (Studio Julmahuvi on mielestäni parasta komediaa ikinä!) selittää naama pokkana sotakokemuksistaan: hän on spiikannut yhtä sotadokkaria, mikä oli hyvin vaikuttava kokemus. Ihan loistavaa! Myös "kilpailijat" olivat juonessa mukana: jos kuolen tässä sodassa, niin ainakin tulin julkkikseksi. Suosittelen!

hui!

Eilen illalla naapuritalossa oli tulipalo tai ainakin palohälytys, kun kotikadulle kääntyessäni syöksyi tänne myös kolme paloautoa ja ambulanssi. Toivottavasti ei naapureille sattunut mitään vakavaa, tuskin, sillä eivät ne autot tässä kovin pitkään seisseet. Oli kyllä järkytys nähdä niin monta hälytysajoneuvoa kotikadulla, väkisinkin tuli paniikissa kelattua että Enkai mä jumalauta jättäny hellan levyä päälle!?!

Näin viime yönä unta että Euroopassa syttyi kolmas maailmansota.

laita hyvä kiertämään

Hassua, mutta kun on hyvällä tuulella haluaa vain levittää sitä kaikille muillekin. Olin eilen illalla baarissa duunissa ja kaverini sattuivat käymään siellä yksillä matkan varrella. Työvuoron päättyessä huomasin kaverini tekstanneen että oli hukannut takkinsa meidän baariin tai johonkin ja oli tosi morkkiksissa sen johdosta. Kävin kysymässä narikasta ja siellähän se neidin takki oli. Otin sen mukaani ja soitin kaverilleni että voisin samantien tulla tuomaan sen jos kaverini tulisi vähän vastaan, koska hän asuu täysin toisella suunnalla kuin minä. Sovittiin sitten treffit ja vaikka pakkasta oli 20 astetta, ei minulla ollut kylmä, olin vaan hyvällä tuulella kaverini illan pelastumisesta takin löytymisen vuoksi. Nähtiin sitten ja käännyttiin siinä pienen rupattelun jälkeen molemmat kotejamme kohti nukkumaan. Kello lähestyi viittä ja pakkasen vuoksi ei keskustassa ollut liikkeellä kuin muutama ihminen. Olin hyvällä tuulella ja lauleskelin itsekseni koko kotimatkan. Vaikka matka olikin takin viemisen vuoksi kilometrin pidempi, oli hauska nähdä kaverini oikeasti onnellisena pienessä hiprakassa ja tehdä kerrankin joku epäitsekäs hyvä teko. Siitä tuli hyvä mieli.

Kotiin päästyäni kaverini soitti, että oli kotimatkallaan nähnyt tutun suutarin yrittävän umpikännissä ja umpijäässä päästä suutarinliikkeeseensä. Ukko oli ilmeisesti hetkeksi sammunut hankeen, koska oli ihan luminen, ja hänen sormensa eivät enää liikkuneet, joten hän ei saanut ovea auki avaimillaan. Ystäväni oli vielä hyvällä tuulella takkinsa löytymisestä ja auttoi rähjääntynyttä miestä avaamalla hänelle oven ja päästämällä paleltuneen miehen lämpimään hyytävästä pakkasesta. Ukko oli hyvin kiitollinen pelastamisestaan.

Mietin vain sattumaa. Sillä että otin takin mukaani ja päätin samantien palauttaa sen, lähti kaverini kotoaan vielä keskustaan päin. Ja hän oli hyvällä tuulella, joten halusi auttaa muitakin, todella ärtyneenä ei edes välttämättä kiinnitä huomiota muihin ihmisiin. Liikkeellä ei enää näkynyt muita ihmisiä, joten ilman ystävääni mies olisi hyvin voinut paleltua kuoliaaksi viime yönä. En nyt tietenkään nosta itseäni tässä jalustalle ja varasta kunniaa, sanon vain, että sattuma on kummallinen tekijä. Laitoin hyvän kiertämään, ja ystäväni luultavasti pelasti ihmishengen sen vuoksi.

Pistää miettimään.

päivänpiristyksiä

Luulin tänään nähneeni tutun pojan kadulla ja moikkasin sille iloisesti jo kaukaa. Herra moikkasi myös pokkana takaisin. Lähempää katsottuna tajusin ettei kysessä ollutkaan tuttuni Tommi vaan ihan joku outo nuorimies. Purskahdin hämmästyksestä nauruun ja se poikakin hymyili. Piristin siis ainakin hiukkasen jonkun päivää.Ei paha.

Myöhemmin myös oma päiväni kirkastettiin. Olen tosi kiitollinen sille konduktöörille joka ei heittänyt minua ulos junasta jossain Toijalassa, vaikkei minulla ollut junalippua eikä sopivaa maksuvälinettä. Tampereen asema oli nääs aivan tukossa ja jonotettuani 20 minuuttia junamaatille ei se saatanan rakkine myynytkään minulle lippua täpötäyteen junaan johon oli pakko ehtiä. Olin ollut siinä viattomassa lapsenuskossa että VisaE käy junissa mutta ei, se EI käy. Vähän koiranpentukatsetta tarvittiin jotta konduktööri uskoi tarinani, mutta onneksi uskoi ja pääsin sillä junalla kotikotiin asti.

Hah, pitkästä aikaa pummilla (vaikkakin nyt luvan kanssa), tuli ihan teiniajat mieleen.

Teiniajoista puheenollen, hieno fiilis, lähden tästä saunan kautta bileisiin joissa ovat kaikki vanhat hyvät kaverini joita näkee ihan liian harvoin. Ei tämä vanha kotikaupunkikaan aina ihan kamala ole.

Elämänhallintaprojekti

Kiireisen, vähäunisen ja melko kosteankin kesän jälkeen olin lopen kyllästynyt saamattomuuteeni, selkärangattomuuteeni ja kaaosmaiseen elämääni. Päätin tehdä parannuksen. Tein kalenterini sisäkanteen Elämänhallintaprojektin:

1. EI alkoholia (ainakaan liikaa)
2. EI turhaan väliinjätettyjä luentoja
3. EI irtoseksiä
4. EI tupakkaa
5. EI rahantuhlausta
6. EI roskaruokaa
7. Enemmän kuntoilua
8. Enemmän opiskelua

Sieltä se lista on pilkistänyt, kalenterini välistä, ja kaverit ovat sille paljon nauraneet. Viime syksyn aikana rikoin järjestelmällisesti melkeinpä jokaista listan kohtaa (paitsi irtoseksiä, koska satuin juuri silloin vakisuhteeseen). Nyt uudenvuodenlupauksien ja kevään myötä huomaan skarpanneeni paljonkin ja voin allekirjoittaa pieniä lipsahduksia lukuunottamatta oikeastaan kaikki kohdat. Hooray! Elämäni on siis hallinnassa.... noei, tein jo uuden listan=)

välihuomio

Viihdeuutisissa näytettiin SuperBowlin lämmitelymatsia, jossa nuoret naiset pelasivat alusvaatteissaan amerikkalaista jalkapalloa suuressa promomediatapahtumassa. Suhteeni femimismiin on melkoisen ristiriitainen, mutta tästä ei voi sanoa kuin että HERRANJUMALA!

seurustelusta

Yliopistolla liikkuessa näkee paljon pariskuntia ja todella moni on itsensä jo rengastanutkin. Pohdiskelin äsken luentojen välillä syitä siihen miksi en itse kuulu tuohon alati (kai) lisääntyvään joukkoon. Sain ainakin 15 syytä siihen miksi en juuri nyt seurustele ja mihin moni suhteeni on varmaankin kariutunut:

1. Elämäni on niin hektistä, etten ehtisi
2. Koska en ole koskaan KUNNOLLA seurustellut, ei se ole minulle normaali tila. Esim. näkee tyyppejä jotka hyppivät suhteesta toiseen, koska seurustelu kuuluu heidän arkiseen elämäänsä ja rutiineihinsa. Minä taas en ole selllaiseen tottunut, vaan silloin kun tapailen jotakuta, elän jossain ihme hektisessä kuplassa, jolloin ei jää aikaa nukkumiselle ja unohdan syödä, skippaan luentoja, janoan vain saada viettää aikaa HÄNEN kanssaan. Samalla koen jatkuvaa huonoa omaatuntoa kavereiden kanssa vietetyn ajan vähenemisestä. Koko tapailu on siis jotain ihanaa ja arkirutiineista irroittunutta leijailua, josta tietääkin putoavansa kohta taas maanpinnalle. Ja kun se tapahtuu, on oikeastaan ihan mukava taas palata omaan oikeaan elämään.
3. En ole oikeastaan Tampereella asuessani tavannut yhtään oikeasti ja pitemmän aikaa potentiaalista miestä, ehkä johtuen siitä etten juuri tapaa miehiä baareissa, koska keskityn silloin enemmän juomiseen ja kavereiden kanssa viihtymiseen kuin aktiiviseen miehenmetsästykseen.
4. Roikun jostain itselleni tuntemattomasta syystä täysin turhassa ja epätyydyttävässä seksisuhteessa exäni kanssa joka kaiken lisäksi seurustelee.
5. Puhun liikaa
6. OLEN KAUHEA IHMINEN jota kukaan ei halua=)
7. Olen suhteessa liian itsevarma, enkä laisinkaan mustasukkainen, jolloin toisesta tuntuu etten välitä
8. Puhun aivan liikaa
9. Miesten suhteen olen peluri-ja kusipäämagneetti
10.Ystävieni mielestä hehkun ympärilleni "olen sinkku ja ylpeä siitä!"-energiaa, jolla pelästytän kaikki potentiaaliset poikaystäväkandidaatit
11. Olen tottunut olemaan yksin, nukun paremmin yksin ja mielestäni ideaali sunnuntai-iltapäivä koostuu Gilmoren tytöistä, historiadokumentista ja Strömsöstä yksin sängylläni maikoillen, ei siihen kainaloa tarvita.
12. Puhun liikaa
13. Olen ihan armoton flirtti
14. Haluan lähteä syksyllä vuodeksi vaihtoon ilman mitään poikaystävä-painolastia
15. En oikeastaan edes haluaisi seurustella tällä hetkellä vaikka aika ajoin tunnenkin yksinäisyyttä.

Ookoo, vähän hömppää postausta tämä. En oikeen vielä tiedä minkälaisen tästä blogistani haluan, mitä ajattelin tänään-tyypisiä mietelmiä, perusblogi-linkitystä vai rapotointia päivieni kulusta. Saa nähdä mihin tämä muotoutuu. Ainakin aikamoista minäminäminäilyä, narsismi kunniaan!

puoluepolitiikasta

Mä opiskelen valtio-oppia. Ensimmäinen kommentti tuohon on aina "tuleeks susta joku poliitikko vai?" Pitkään ajattelinkin että tulee. Nähtyäni läheltä monen ihmisen ehdokkuuksia ja vaalipyrkimyksiä en usko haluavani itse mukaan, mua inhottaa se väkisinkin vaaleihin kuuluva itsensä esiintuonti ja mainostus. Se ei vaan ole mua, vaikka muutoin kovin ulospäinsuuntautunut olenkin. Edarivaaleissa minuun iski oikea ällötys, enkä oikeastaan edes maininnut kellekään ehdokkuuttani, en jaksanut sitä mainostamista ja omakehua. Ja tietenkin passiivisuus palkittiin, eihän kymmenkunta kaveriääntä riitä mihinkään.

Ensimmäinen muistikuvani politiikasta sen suppeassa merkityksessä on neuvostoajoilta, jolloin viisivuotiaan maailmanparannusinnolla ihmettelin mikseivät kaikki ihmiset voi saada samaa palkkaa, johon setäni totesi että tyttöhän on kommunisti. En oikeen tarkkaan tiennyt mitä se tarkoittaa, mutta ajattelin sen olevan positiivinen, oikeudenmukaisuuteen ja tasa-arvoon liittyvä määre, joten muistaakseni vielä ekaluokallakin määrittelin itseni kommunistiksi, kunnes sain kuulla kommunismin kuolleen Neuvostoliiton kaatumisen myötä.

Myöhemmin ala-asteella kerroin äidille kiinnostuneeni politiikon urasta, kun olin niistä poliitikkoja nähnyt teeveessä ja työ vaikutti hauskalta: kokouksia ja herkullisen näköistä pullaa ja Jaffaa oli aina tarjolla (myöhemmin ajatellen: hassua että haaveilin politiikon urasta juuri lama-aikana, jolloin se työ ei varmasti ollut kovin miellyttävää). Äiti sanoi tuolloin, että jos poliitikoksi haluaa, on valittava puolue, ja mieluiten yksi suurista. Arvoin sitten vähän aikaa Keskustan, SDP:n ja Kokoomuksen välillä ja päädyin SDP:hen koska kirjainyhdistelmä vaikutti hauskalta. En oikein tiennyt mitä sosialidemokraatti tarkoittaa, mutta ajattelin sen liittyvän jotenkin sosiaalisuuteen. Demarivaiheeni kesti jonkun aikaa, sitten keksin jonkun uuden harrastuksen kun kukaan kaverini ei halunnut leikkiä poliitikkoa.

Yläasteella ja lukiossa kiinnostuin toden teolla yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta, toimin oppilaskunnissa, Lukiolaisten liitossa ja nuorisovaltuustossa. Niin eräisiin bileisiin tuli joku kokoomusnuori, tuoden korin kaljaa mukanaan. Siinä alkoholin voimalla keskuteltiin politiikasta, arvoista ja puolueista. Huomasin ajattelevani hyvin samoin tavoin, kokoomuslaisesti. Luin puolueohjelman ja puolueen arvojulistuksen ja olin myyty. Ensimmäistä kertaa silloin kuusitoista-seitsemäntoistavuotiaana määrittelin omat mielipiteeni puoluepoliittisella skaalalla ja Kokoomus oli ehdottomasti lähimpänä minua. Kotona meillä ei kovin paljoa oltu puoluepoltiikasta puhuttu, eivätkä vanhempani ole Kokoomuksen kannattajia.

Aluksi olin vain rivijäsenenä, kuuluin puolueseen, mutta pysyin kaapissa, Kokoomus ei ollut kovin suosittu ikäisteni keskuudessa. Koska en vielä äänestääkään voinut, en kovin paljoa määrittänyt itseäni Kokoomuksen jäsenenä. Pikkuhiljaa huomasin kapinoivani puoluetta vastaan, huomasin ajatusmaailmani siirtyneen hieman vasemmalle. Pukeuduin punaiseen ja luin Marxia ja kuuntelin Avaimen Punaista tiiltä. Melko äänekäskin vassarivaiheeni ei kuitenkaan kestänyt kovin kauaa ja viimeistään keskusteluissa muiden vasemmistolaisesti ajattelevien nuorten kanssa huomasin sydämeni olevan silti ruiskukan värinen.

En kannata kokonaan kolmikannan alasajoa enkä kengänkiillottajayhteiskuntaa. Maksan ilolla veroni (olen kyllä tällä hetkellä saajapuolella) ja hyvinvointivaltion kasvattina todella arvostan ilmaista ja julkista terveydenhuoltoa. Olen individualisti, joka uskoo yksilön omiin kykyihin ja mahdollisuuksiin päättää ja vaikuttaa tulevaisuuteensa. Kannatan vanhempien oikeutta saada mahdollisuus kasvattaa lapsia seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta. Uskon todella Euroopan integraatioon ja Suomen mahdollisuuksiin siinä.

Jännä juttu muuten, että kaupunkilaiskakarana olen aina halveksinut Keskustapuoluetta, kepu pettää aina ja landet ajaa vain omaa etuaan. Vielä ennen vuodenvaihdettakin olin epävarma kumpaa äänestäisin mahdollisella toisella kierroksella jos vastakkain olisivat Halonen ja Vanhanen. Sitten tv-tenteissä kyllä päädyin Vanhasen puolelle mm. Halosen päällekäyvän aggressiivisuuden vuoksi, ja olen viimeaikoina heltynyt, eihän se Kepu niin kauhea olekaan, esim. Lehtomäki on hyvin fiksu ja pätevä. Kepuviha on vaihtunut demarikammoon ja halveksuntaan, nehän ne pahimpia ovatkin!

Olen muuten katsonut nyt melkein putkeen 21 jaksoa Lostia ja on aika pirun koukuttava sarja!

epäelämä

Opiskeluaika on jotenkin hassua aikaa, esimerkiksi mä vaan käyn joskus luennoilla, kirjoitan toisinaan muutamassa tunnissa kymmenisen sivua paskaa jostain mitättömästä aiheesta, luen muutaman kirjan ja oksennan niiden annin kerran kuussa paperille. Opintoviikkoja karttuu, ihan ookoo menestykselläkin, elämä on rentoa ja vastuutonta, joka kuukausi ystävämme KELA sponssaa, miksi siis valitan? Rutiinien puute vaivaa minua. Vaikka käyn päivittäin luennoilla, voin joskus jättää menemättä tai lopettaa kokonaan jonkun kurssin, kukaan ei kaipaa, kukaan ei rankaise. Sinkkuna voin elää täysin omien halujeni mukaisesti, tehdä mitä tahansa milloin huvittaa. Vaikka käyn välillä töissä, ei sekään tunnu kovinkaan vastuulliselta, hanttihommissa oleva ei kovinkaan omistaudu työlleen, työtunnit on arvotettu ja vain niillä on merkitystä. Myös asuinkaupunkini mättää, sillä vaikka olen asunut täällä jo parisen vuotta ja minulla on täällä hyviä ystäviä, en silti kuulu tänne. En tunne oloani ulkopuoliseksi, vaan välipitämättömäksi. Ainoa joka tässä kaupungissa kiinnostaa on opiskelu, se on ainut syy täällä olemiseeni, käymään vain tänne tulin enkä olemaan, en edes yritä juurtua. Silti kaipaisin juurtumista, vakiintumista. Haluaisin elämääni muutakin sisältöä kuin kavereiden kanssa hengailun, luennoilla torkkumisen, baareissa juoksemisen, miesten iskemisen ja politikoinnin. Tämä täydellinen vapaus on jotenkin ahdistavaa. Ennen sentään vanhemmat asettivat rajat, nyt vastaan teoistani vain itselleni. Tiedän hyvin, että oikeasti elän parasta aikaani, eikä pitäisi ahdistua näin turhasta asiasta, sillä tulevaisuudessa tulen kaipaamaan tätä vastuuttomuuden aikaa. Silti tämä kuulumattomuus ja vastuuttomuus ahdistaa ja ärsyttää.

Varsinaista epäelämää.

Ensimmäinen

Nyt sen aloitin, ensimmäisen blogini. Kumma etten ole sitä aiemmin aloittanut, sanomista olisi kyllä riittänyt ja olen blogeihin tutustunut jopa opiskelujenkin kautta. Mutta nyt rohkaistuin, nyt se alkaa.

Aloitin tänään holittoman helmikuun. Olen aina ajatellut että tipattomat kuukaudet ovat vain alkoholiongelmaisille ja massamyytteihin uskoville. Ajattelin, että alkoholista tulee ongelma jos sitä alkaa ajatella liikaa, se nousee isommaksi asiaksi kuin onkaan, hallitsee käyttäytymistä ja tekoja jos suhteensa siihen määrittää yhtä-äkkiä totaalikieltäytymisellä. Tai sitten se että ajatus ilman alkoholia elämiseen kykenemisestä nousee saavutukseksi. Silloin myös alkoholista tehdään numero ja elämästä haastavaa taistelua ilman sitä.

En ole koskaan ennen määrittänyt suhdettani alkoholiin, vaikka sen ansiosta elämäni on ollut ajoittain melkoisen värikästä. Nyt se on kai edessä. Miksi ryhdyin aiemmin halveksimaani viinalakkoon? Säästämisenhalusta, kokeilunhalusta ja kyllästymisestä. Viimeisen parin vuoden aikana on mennyt aika lujaa ja olen ollut kännissä usein ja hartaasti, hölmöillyt, tuhlannut, enkä ole vähään aikaan saanut siitä mitään iloa, on siis aika pitää hiukan taukoa. Saa nähdä mitä tapahtuu. Hassua on myös, miten viime aikoina olen tuntenut aikamoista morkkista juomisistani, joko olen tullut tylsäksi ja enemmän muiden ajatuksista välittäväksi tai sitten olen vain kyllästynyt nykyiseen elämäntapaani ja toimintaani. On aika terveempien elämäntapojen...