puoluepolitiikasta

Mä opiskelen valtio-oppia. Ensimmäinen kommentti tuohon on aina "tuleeks susta joku poliitikko vai?" Pitkään ajattelinkin että tulee. Nähtyäni läheltä monen ihmisen ehdokkuuksia ja vaalipyrkimyksiä en usko haluavani itse mukaan, mua inhottaa se väkisinkin vaaleihin kuuluva itsensä esiintuonti ja mainostus. Se ei vaan ole mua, vaikka muutoin kovin ulospäinsuuntautunut olenkin. Edarivaaleissa minuun iski oikea ällötys, enkä oikeastaan edes maininnut kellekään ehdokkuuttani, en jaksanut sitä mainostamista ja omakehua. Ja tietenkin passiivisuus palkittiin, eihän kymmenkunta kaveriääntä riitä mihinkään.

Ensimmäinen muistikuvani politiikasta sen suppeassa merkityksessä on neuvostoajoilta, jolloin viisivuotiaan maailmanparannusinnolla ihmettelin mikseivät kaikki ihmiset voi saada samaa palkkaa, johon setäni totesi että tyttöhän on kommunisti. En oikeen tarkkaan tiennyt mitä se tarkoittaa, mutta ajattelin sen olevan positiivinen, oikeudenmukaisuuteen ja tasa-arvoon liittyvä määre, joten muistaakseni vielä ekaluokallakin määrittelin itseni kommunistiksi, kunnes sain kuulla kommunismin kuolleen Neuvostoliiton kaatumisen myötä.

Myöhemmin ala-asteella kerroin äidille kiinnostuneeni politiikon urasta, kun olin niistä poliitikkoja nähnyt teeveessä ja työ vaikutti hauskalta: kokouksia ja herkullisen näköistä pullaa ja Jaffaa oli aina tarjolla (myöhemmin ajatellen: hassua että haaveilin politiikon urasta juuri lama-aikana, jolloin se työ ei varmasti ollut kovin miellyttävää). Äiti sanoi tuolloin, että jos poliitikoksi haluaa, on valittava puolue, ja mieluiten yksi suurista. Arvoin sitten vähän aikaa Keskustan, SDP:n ja Kokoomuksen välillä ja päädyin SDP:hen koska kirjainyhdistelmä vaikutti hauskalta. En oikein tiennyt mitä sosialidemokraatti tarkoittaa, mutta ajattelin sen liittyvän jotenkin sosiaalisuuteen. Demarivaiheeni kesti jonkun aikaa, sitten keksin jonkun uuden harrastuksen kun kukaan kaverini ei halunnut leikkiä poliitikkoa.

Yläasteella ja lukiossa kiinnostuin toden teolla yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta, toimin oppilaskunnissa, Lukiolaisten liitossa ja nuorisovaltuustossa. Niin eräisiin bileisiin tuli joku kokoomusnuori, tuoden korin kaljaa mukanaan. Siinä alkoholin voimalla keskuteltiin politiikasta, arvoista ja puolueista. Huomasin ajattelevani hyvin samoin tavoin, kokoomuslaisesti. Luin puolueohjelman ja puolueen arvojulistuksen ja olin myyty. Ensimmäistä kertaa silloin kuusitoista-seitsemäntoistavuotiaana määrittelin omat mielipiteeni puoluepoliittisella skaalalla ja Kokoomus oli ehdottomasti lähimpänä minua. Kotona meillä ei kovin paljoa oltu puoluepoltiikasta puhuttu, eivätkä vanhempani ole Kokoomuksen kannattajia.

Aluksi olin vain rivijäsenenä, kuuluin puolueseen, mutta pysyin kaapissa, Kokoomus ei ollut kovin suosittu ikäisteni keskuudessa. Koska en vielä äänestääkään voinut, en kovin paljoa määrittänyt itseäni Kokoomuksen jäsenenä. Pikkuhiljaa huomasin kapinoivani puoluetta vastaan, huomasin ajatusmaailmani siirtyneen hieman vasemmalle. Pukeuduin punaiseen ja luin Marxia ja kuuntelin Avaimen Punaista tiiltä. Melko äänekäskin vassarivaiheeni ei kuitenkaan kestänyt kovin kauaa ja viimeistään keskusteluissa muiden vasemmistolaisesti ajattelevien nuorten kanssa huomasin sydämeni olevan silti ruiskukan värinen.

En kannata kokonaan kolmikannan alasajoa enkä kengänkiillottajayhteiskuntaa. Maksan ilolla veroni (olen kyllä tällä hetkellä saajapuolella) ja hyvinvointivaltion kasvattina todella arvostan ilmaista ja julkista terveydenhuoltoa. Olen individualisti, joka uskoo yksilön omiin kykyihin ja mahdollisuuksiin päättää ja vaikuttaa tulevaisuuteensa. Kannatan vanhempien oikeutta saada mahdollisuus kasvattaa lapsia seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta. Uskon todella Euroopan integraatioon ja Suomen mahdollisuuksiin siinä.

Jännä juttu muuten, että kaupunkilaiskakarana olen aina halveksinut Keskustapuoluetta, kepu pettää aina ja landet ajaa vain omaa etuaan. Vielä ennen vuodenvaihdettakin olin epävarma kumpaa äänestäisin mahdollisella toisella kierroksella jos vastakkain olisivat Halonen ja Vanhanen. Sitten tv-tenteissä kyllä päädyin Vanhasen puolelle mm. Halosen päällekäyvän aggressiivisuuden vuoksi, ja olen viimeaikoina heltynyt, eihän se Kepu niin kauhea olekaan, esim. Lehtomäki on hyvin fiksu ja pätevä. Kepuviha on vaihtunut demarikammoon ja halveksuntaan, nehän ne pahimpia ovatkin!

Olen muuten katsonut nyt melkein putkeen 21 jaksoa Lostia ja on aika pirun koukuttava sarja!