muutoksia

Postaustaukoni johtuu suurista muutoksista elämässäni. Uusi (vanha) kaupunki, uusi kesätyöpaikka, uudet työkaverit, uudet kuviot. Viimeinen viikko on ollut vain rutiinitonta heilumista, joten aikaa kirjoittamiselle ei ole jäänyt. Sitäpaitsi pienistä asioista on jotenkin helpompi kirjoittaa kuin suurista.

Aaah, mistähän aloittaisi, duunipaikasta! Se on uskomattoman ihana! Erilaisia hanttihommia viimeiset kuusi vuotta tehtyäni on tämä baari ensimmäinen, jossa oikeasti viihdyn. Päivän kohokohta on todella töihinmeno ja siellä oleminen ei ainakaan vielä tunnu kovinkaan työltä, vaan enemmänkin vain kavereiden kanssa hengailulta. Työkaverit ovat ihan loistavia, pääsin heti porukkaan mukaan. Yksi tosin oli vähän liian loistava, pari kännipusua on jo hieman liiankin läheistä työkaveruutta...

Tiedän, tiedän, kuherruskuukauteni sen puljun kanssa loppuu väkisinkin jossain vaiheessa, mutta toistaiseksi olen erittäin onnellinen kesätyöpaikastani.

Muutenkin miesjuttuni ovat olleet varsinaista säätämistä, parin viikon takainen mies tuli käymään meidän baarissa ja oloni oli hieman tukala, satuin mainitsemaan vielä asiasta työkaverilleni, ja se kuittailun määrä oli jo ylittää sietokykyni. Tämä mies on takuulla ulkona kuvioista. Yksi työkaverini, se jonka kanssa vähän pussailtiin, on uskomattoman söpö ja mukava, mutta 11 vuotta vanhempana ja kahden lapsen isänä taitaa olla melkoisen erilaisessa elämäntilanteessa, joten taidan järkeillä sen jutun ja jättää pelkästään platoniseksi. Lisäksi olen viestitellyt jonkun verran herra varatun kanssa, jos vaikka päädyttäisiiin ulkoilemaan samaan paikkaan kun kerran taas samassa kaupungissa elellään, mutta ainakin tavoitteenani olisi pysyä hänenkin kanssaan vain kaverina. Tällä loistavalla poisulkujärkeilymenetelmällä rajasin pois kaikki tämänhetkiset viritelmäni, siksi tekstasin viime kesän säädölleni (aivan uskomattoman hyvää seksiä). Jos vaikka siitä jotain tulisi... Ehdottomana plussana asiassa on vielä se että hän asuu aivan tulevan kämppäni naapurissa, kätevää, hyvää seksiä lähikauppareissulla;)

Katseltiin eilen duunissa Kymppikerhoa, sitä lentoemäntäsarjaa, lisäksi kesällä alkaa hoitsujen "villistä elämästä" kertova sarja. Molemmissa kuvataan kuvitteellisesti kovin myyttisen ja monia tunteita herättävän ammatin edustajien vapaa-aikaa ja työntekoa. Sarjat ovat herättäneet paljon meteliä, etenkin Kymppikerhosta suivaantuivat lentoemännät väittäen täysin fiktiivisen viihdesarjan leimaavan heidän työtään ja imagoaan, koska lentoemännän työ ja elämä eroavat täysin sarjassa esitetystä. Mietittiin sitten miksei baarimikoista ole mitään sarjaa jossa kuvattaisiin heidän holitonta juhlimistaan ja villiä seksiä. Mutta hei, meidän baarimikkojen elämänä on sellaista oikeasti;)

idioottikusipäänarsisti

Minkälainen on ystävä, joka kolme kertaa pokaa kännissä miehen hyvän ystävänsä nenän edestä?!? Yhtä niistä kerroista en edes muista... Nyt olisi hyvä aika lopettaa tai ainakin vähentää alkoholinkäyttöäni, muuten alkavat rakkaat ihmiset hävitä elämästäni. Kunpa hän edes huutaisi ja raivoaisi minulle, mutta ei, hiljaisen loukkaantuneesti vain toteaa että se on jo mennyttä, turha siitä on enää jauhaa. Toi on pahinta.

Tämä saatanan siitepöly pitää mua hereillä, makuuuasennossa alan tukehtua, joten tämä yö täytyy nörtteillä koneen ääressä. Ehkä siinä vähän rangaistusta tälle känniääliölle.

miss morgan

Mikähän siinä on, että täydessä baarissa kaksi hyvää ystävää iskee toisistaan tietämättä silmänsä samaan mieheen. Kaikista niistä kymmenistä yhteen ja samaan. Olen itse ollut todistamassa tällaista tilannetta useita kertoja, sekä myös ollut osallisena näihin sotkuihin. Pari viikkoa sitten ratkaisimme dilemman erään ystäväni kanssa klassisella kivi-paperi-sakset-metodilla ja se toimii aina. Ei jää mielipahaa tai katkeruutta. Toinen kypsä vaihtoehto on antaa miehen olla, ei se (yleensä huono känniseksi) ole ystävyyden hankaloittamisen arvoista, näin esimerkillisesti toimivat pari ystävääni viime kuussa.

Mutta sitten on case minä ja erittäin rakas ystäväni neiti S. Olemme myös asuneet yhdessä ja baareja on tullut koluttua ja lukuisia kännireissuja tehtyä. Jostain syystä ihastumme joskus samanlaisiin/samoihin miehiin (neiti S:llä on siis sangen hyvä ja kultivoitunut miesmaku;) ja siitä seuraa väistämättä näitä ristiriitatilanteita. Minä vain satun olemaan joskus (etenkin humalassa) melkoisen päällekäyvä iskutilanteissa jolloin, ei ujo, mutta hieman korrektimpi ystäväni voi jäädä varjoon. Hän on myös niin kiltti ja herttainen, ettei lähde kilpailemaan. Siitä seuraa, että olen muutamaan otteeseen (mielestäni tosin vahingossa!) vienyt miehen ystäväni nenän edestä.

Viimeksi tällainen tilanne sattui eilen vanhassa kotikaupungissani. Iso baari, olimme eri puolilla ja kaverini oli tanssinut pitkään erään miehen kanssa, heillä synkkasi loistavasti ja he (modernin tietoyhteiskunnan lapsina) vaihtoivat jopa meseosoitteita voidakseen joskus jutella lisää. Sitten minä satun näkemään hyvännäköisen miehen baaritiskillä (varmaan ainoan jota en tuntenut siinä baarissa, pieni kaupunki, pienet piirit). Suoran toiminnan tyttönä kävin heti kimppuun ja mies oli isketty. Siinä jatkoja suunnitellessa löytyi viimein kauan kadoksissa ollut neiti S, ja yritti kyllä sopertaaa nähneensä miehen ensiksi, mutta olin liian kännissä tajutakseni viestin sisältöä (=NÄPIT IRTI, TOI ON MUN!). Ei S kyllä ainakaan osoittanut suuttumustaan, mutta aamulla saaapui neiti morgan kylään, taas mä tein sen. Eihän ystäviä noin kohdella.

Paska kaveri, se minä olen. Olen välillä hieman liian "nuorin lapsi-olen tottunut saamaan kaiken mitä haluan"-meinigillä, jolloin toimin täysin typerästi ja ajattelematta muita kuin itseäni. Sori oikeesti kaverit! Vaikka se mies oli todella hyvänäköinen, fiksu ja hauska, ei hän minua loppupeleissä kiinnosta, mutta S:llä ja miehellä tuntui synkkaavan, saatoin siis pilata jonkun oikean jutunkin. Loistavaa.

Lisäksi neiti morgan muistutteli myös liiasta juomisesta (nolasin itseni taas täysillä vanhojen tuttujen edessä, mutta ei oikeastaan kiinnosta, maine on mennyt jo kauan sitten=) Eniten minua kuitenkin kaduttaa rakkaan koirani (jota hoitamassa minä tällä kotikodissa olen) laiminlyöminen ja meluisten bileiden takia pilattu vanhan koiran päivärutiini. Hauveli on ollut tänään täysin uupunut eilisen riekkumisista. Mutta kaikesta huolimatta ilta oli melkoisen hauska ja onnistunut, siistiä aina kun saadaan vanhat kaverit kokoon, sitä sattuu nykyisin niin valitettavan harvoin.

Blogin nimi on aika kuvaava tämänhetkiselle elämälleni, hairahduksia on todella sattunut useita. Mutta lähde jo, neiti morgan, äläkä tule pian takaisin. Lupaan yrittää parantaa holtitonta käytöstäni.

saamaton

Hihi, viimeyönä tuli tyylipuhdas känniavautuminen! En poista vaikka hävettääkin, en halua sensuroida edes itseäni. Silti huomaan atk-kurssin tehneen tehtävänsä: olen vielä enemmän koukussa koneeseeni. Ennen tein avautumiset henkilöille itselleen, mutta tämän tyypin numeron poistin kännykästäni jo ajat sitten (onnekas fiksuuspuuska), anonyymi blogiavautuminen on hiukkasen vähemmän nolottavampi muoto.

Hauska ilta eilen, juuri kun olin koko illan vääntänyt erästä harjoitustyötä ja saanut sen valmiiksi, tulee soitto ja baarikutsu(=käsky) kahdelta herrasmieheltä. Lähdettävähän se oli ja pilkkuun asti meni, nyt on mentävä, sillä näitä kavereita ei kohta enää niin usein näe, johtuen kesän maisemanvaihdoksestani.

Maurelita, jonka sivuilta halpamielisesti varastin iltasatugeneraattorin ilman lähdeviittausta (sori!), haastoi paljastamaan pahimpia lykkäämiäni asioita. Jännä juttu, viimeaikoina deadlinejen vuoksi suurin osa niistä on nyt tullut väkisin tehdyksi. Pahin lykkäämäni asia oli hammaslääkärissä käynti, lykkäsin sitä useita vuosia, mutta sielläkin sitten pakon edessä vierailin viime viikolla. Suurin osa lykättävistä asioista on juuri sellaisia, joissa loppupeleissä ei mene edes kauaa tai ne eivät ainakaan ole oikeasti niiin epämiellyttäviä suorittaa. Silti ainakin minulla yleinen laiskuus ja ajoittainen saamattomuus vain johtaa lykkäämään monia asioita. Mutta pieni lista löytyi:

1. kandityö tai edes aiheen keksiminen
2. vaatekaapin siivous
3. irtisanoutuminen duunista
4. soittaminen mummolle jonka syöpä taas uusiutui
5. mökillä käyminen
6. tavaroiden pakkaamisen aloittaminen (muutto ihan kohta)
7. pakollisen tietojenkäsittelykurssin tehtävien ja harkkatyön tekeminen, dl. ensi viikolla
8. soittaminen ex-kämppikselle pyytääkseni palauttamaan hänen minulta viemiään tavaroita

Kyllähän niitä löytyisi...

Tämän viikon soundtrackilla soi ainakin Zen Cafen Laiska ja tyhmä ja saamaton..:)

...mä oon säälittävä rukka

Se mies jätti minut joulukuussa, sanoen ettei mitään koskaan oikeasti ollutkaan, maaliskuussa tuli hänen kaveriltaan treffeillepyyntöviesti, numeron oli kuulemma saanut mieheltä, viimeinen loukkaus kaikkien muiden jatkoksi. Silti ei mene päivääkään etten miettisi missä hän on, tässä baarissa, näillä kaduilla, tällä terassilla vai kenties seuraavalla. Millä susta pääsee yli?

Ilman sua, ei oo mua, ei ollenkaan.
-Tiktak

evvk

Asioita joita tänään olin suunnitellut tekeväni:

-kirjoittaa vaivainen 4 sivun essee
-siivota ja inventoida räjähtänyt ja ylilihava vaatekaappini
-tiskata
-siivota vessa (vuokraisäntä tulee viikonloppuna tarkastuskäynnille)

Asioita joita tein tänään:

-pääsin ylös sängystä kaksi tuntia kellon soimisen jälkeen
-netissä surffailu (tämä on ehkä viides postaukseni tänään)
-Hesarin ja Kuukausiliitteen perusteellinen kahlaaminen
-kaupassa käynti
-täysin turha tv:n katselu (katsoin viimeksi OC:n joskus vuosi sitten)
-järkyttävä ähkymässäily ilman mitään järkevää syytä

Nyt alkaa tää Ei kiinnosta-asenne mennä jo aivan liian pitkälle. Ei helvetti! Mikähän mua oikein vaivaa? En ole masentunut tai mitään, mikään oikea ei vaan huvita tai kiinnosta. Ei haluta mennä tentteihin tai vääntää esseitä, mikään yliopistoon, tulevaan muuttoon tai työntekoon liittyvä ei nyt nappaa, haluan vain nukkua pitkään, urheilla ja hengailla kavereiden kanssa, loman tarpeessa, eh? Pitäs ottaa nyt pieni niskastavetorutistus, mut mua ei vaan kiinnosta:)

esseetä vääntämässä

Mayahah putkahti maailmaan eräänä karmeana aamuna. Jo miltei heti näki että hänestä tuli sekasikiö.. Perhe oli pieni ja he elivät rikkaudessa. Koulussa hän suorastaan loisti taidoillaan, siellä häntä katsottiin kieroon.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi vihastuttamaan voihkiminen, niinpä ajankuluksi tuli linnut.

Mayahah kehittyi kahdeksannellakymmenellä varsin tyhmänrohkeaksi. Päähänsä hän sai valkoiset hiukset, sekä oranssit silmät.
Tuskasta huolimatta hän oli todella lupsakka. Lempiruokaansa sianmaksaa hän sai työskennellen kokkina.

Mayahah tupakoi ja käyttää nuuskaa joka päivä. Alkoholia hän juo tullakseen räkä känniin

Hän vaihtoi itselleen puolison jonka kanssa meinasi mennä naimisiin.

Sen pituinen se.

Tee itsestäsi oma iltasatu täältä

pakko päästä pussailemaan

Tällaista löytyi tämän päivän lehdestä, nyt täytyy siis hommata äkkiä joku pussailukaveri, mielellään ihan poikaystäväkin, alkaa nimittäin tämä siitepölyallergia jo rajoittaa elämää.

Mistähän niitä pussailtavia oikein löytyisi?

oma koti

En ole koskaan asunut yksin. Siis oikeasti yksin, muutaman viikon kämpänlainailuja lukuunottamatta. Mutta se on ollut ihan okei, yksiöt ovat suhteettoman kalliita ja onhan kimppa-asumisessa puolensa.

Kolmisen vuotta sitten asuin ensimmäisessä oikeassa "omassa kämpässä" kotoa muuttamisen jälkeen ja neljän tytön kimppakämppämme oli (lähes) täydellisesti toimiva. Tunnelma oli todella kotoisa ja pienet kinat vain kuuluivat asiaan. Tunnelma oli turvallinen ja leppoisa. Kämpässämme oli usein myös vierailevia tähtiä ja koskaan ei tarvinnut olla yksin. Jos joskus kukaan muu ei ollut kotona, tunsin oloni todella yksinäiseksi ja soittelin perään missä kämppikseni viipyvät. Yhteinen keittiö/olohuoneemme oli aina käytössä, ei tarvinnut mennä baariin tai kahvilaan päästäkseen hengailemaan hyvien kavereiden kanssa. Yhdestä heistä tuli paras ystäväni ja toisenkin kanssa pidetään yhteyttä. Yksi oli hieman erilainen kuin me muut, mutta kyllä (muistaakseni) toimeen tultiin.

Tampereelle muuttaessani halusin ehdottomasti kimppakämppään, koska se tuntui turvallisemmalta muuttaessani vieraaseen kaupunkiin ilman yhtään tuttua. Päädyin asumaan (platonisesti) erään nuoren miehen kanssa. Huomasin heti, että olemme täysin erilaisia, eikä meillä samanlainen sydänystävyys vallitsisi kuin edellisessä kämpässäni. Silti aluksi meni hyvin, vieraskoreus vallitsi. Sitten erilaisuutemme nousi liiaksi esille, mm. vuorokaudenaikamme olivat lähes päinvastaiset, herra meni kymmeneltä nukkumaan ja eli lähes munkin elämää toisin kuin minä, noh, fuksivuosi on fuksivuosi...

Oli aika muuttaa ja koska uusi hyvä ystäväni tarvitsi myös kämpänvaihtoa päätimme etsiä yhteisen kämpän. Aluksi kaikki meni hyvin, olin taas löytänyt sen saman ihanteellisen tunnelman. Sitten kaikki meni pieleen johtuen suureksi osaksi ystäväni kokemasta henkilökohtaisesta tragediasta, johon hän sekoitti niin minut kuin muutkin ystävämme. Hän tottui liiaksi saamaansa sympatiaan ja huomioon ja unohti että meillä muilla on myös omat elämämme. Viimeinen vuosi onkin ollut aikamoista helvettiä asua pienessä kämpässä ihmisen kanssa jota yhtäaikaa säälii ja symppaa ja samaan aikaan vihaa hänen käytöksensä vuoksi (eikä kyseessä ole edes parisuhde vaan platoninen ystävyys). Hän ei puhu minulle, hän ei siivoa eikä huolehdi hygieniastaan, hän syyttää minua ja muita ystäviämme ongelmistaan. Tunnen että minua on petetty, en minä tämmöistä halunnut enkä tällaiseksi odottanut odotetun opiskeluelämäni tulevan! Pahinta kaikessa on se että hänen ongelmansa eivät todellakaan johdu minusta, enkä minä voi niihin mitenkään vaikuttaa. Aina kun kävelen kohti kotia toivon ettei hän olisi siellä, välillä saa olla huolissaan ettei hän tee jotain itselleen, näytösluonteista yrittämistä riittää. Joudun myös itse turvautumaan ammattiapuun ahdistavan ja painostavan tilanteen vuoksi.

Miksi en lähtenyt? Ehkä solidaarisuudesta, yrittämisenhalusta, laiskuudesta, tiedosta että tänä keväänä viimeistään lähden. Oli meillä välillä ihan ystävällisiäkin hetkiä, mutta viimeisen puolen vuoden aikana vain muutama. Hän oli tietoinen lähdöstäni, mutta yritti hankaloittaa sitä viimeiseen asti, mikä oli hyvä, sillä se romutti viimeisetkin huonon omantunnonrippeeni hänen hylkäämisestään, minua ei voisi enää vähempää kiinnostaa hänen pärjäämisensä. Minä annan nyt olla ja keskityn vain omaan elämääni ja hyvinvointiini.

Nyt hän on jo vienyt tavaransa pois ja minäkin muutan kohta. Hämmentävää on nyt kävellä kotiin kun toivoessani ettei hän olisi kotona yhtä-äkkiä tajuan ettei enää tarvitse "pelätä", ei hän ole täällä. Eilen myös saatoin kutsua pari kaveria kylään, ihan noin vain, varoittamatta. Pikkuhiljaa, 13 kuukauden jälkeen tämä asunto tuntuu hetken ihan kodilta, harmi vain että muutan kohta pois. Ja lähes koko kesä asun YKSIN:)

kehuja

"Te ootte parasta mitä tälle paikalle on pitkään aikaan sattunu!"

-Totesi mänttäläinen nuorimies neljän nuoren naisen seurueestamme paikallisessa yökerhossa.

Söpöä=)

hyvä päivä

Eilisiltaisten paskojen morkkisfiilisten jälkeen alkaa taas elämä voittaa. Tästä tulee hyvä päivä, sen tuntee ja ainakin hyvän päivän ainekset ovat kasassa: Menin illalla aikaisin nukkumaan, heräsin aamulla hyvin levänneenä, sitten aamupala Kuukausiliitteen seurassa (kuukauden paras lauantai), pitkälle lenkille, suihku ja venyttelyt, nyt vain köllöttelyä ja urheilunjälkeisestä euforiasta nautiskelua. Mihinkään ei ole kiire. Parin tunnin päästä lähtee juna erään kaverini vanhaan kotipaikkaan, siellä vain grillailua ja kiireetöntä hengailua hyvien kavereiden kanssa. Ihana pieni loma pois tästä kaupungista. Huomaan taas olevani aito suomalainen, ihana päästä pois kaupungin melusta ja saasteista, maalle.

Aiaiaiaiai, nyt on taas kesä:)

"se toinen nainen"

Olen aina pyrkinyt toimimaan niin että muut voivat kunnioittaa minua. Haluan myös pystyä katsomaan silmiin jokaista ihmistä häpeämättä itseäni tai tekojani. Nyt en pysty. Häpeän itseäni ja kadun tekojani. Olen ollut suhteessa varattuun mieheen jo yli puolitoista vuotta. Häpeän, mutta en voi lopettaa. Joka kerran jälkeen kadun ja inhoan itseäni hieman lisää. En vain voi lopettaa, ja jos hän on näköpiirissä on minun vain saatava hänet, hän on kuin huumetta tai piintynyt paha tapa kuten kännitupakointi. Tämä teksti on erittäin pitkä. Kirjoitin sen lähinnä itseäni varten yrittäen saada itsestäni ulos tunteeni jotka eivät ole selviä edes minulle itselleni. Olen täysin hukassa tunne-elämässäni, mutta yritän tässä vähän selventää elämääni. Jos tätä blogia kukaan lukee ja jaksaa jopa lukea loppuun asti, toivoisin että voisit kommentoida tai antaa jotain palautetta, sillä minä olen täysin pihalla!

Vaikka en olekaan koskaan uskonut ikuiseen ja kestävään rakkauteen tai täydelliseen parisuhteeseen riitaisan lapsuuteni vuoksi, olen aina kunnioittanut parisuhdetta ja seurustelua. Vaikka mies on ollut miten ihana tahansa, on tyttöystävä tms. ollut minulle aina ehdoton turn off ja olen ehkä hieman halveksinut tyttöjä (tai poikia) jotka ovat seksi-tai muussa suhteessa varattuihin ihmisiin. Tottakai se seurusteleva osapuoli on pahin rikollinen mutta myös tietämätöntä seurustelukumppania tulisi kohdella kunnioittavasti, vaikka hän pettävän limanuljaskan kanssa sattuisikin seurustelemaan. Joten periaatteenani on aina ollut että toisten miehiin ei sekaannuta vaikka muutoin miten paljon sählättäisiinkin.

Mutta elämä ei mene aina ihanteiden mukaisesti. Se tapahtui pari viikkoa uuteen kaupunkiin muuttoni jälkeen fuksibileissä. Muistan sen hetken harvinaisen hyvin; opiskelijabileet yhdessä kaupungin kaameimmista teinihelveteistä, astuin sisään kaverini kanssa ja menin moikkaamaan tuttua vanhempaa opiskelijakollegaani. Näin hänen seurassaan hyvännäköisen miehen pelleilemässä kaverini tavaramerkeiksi muodostuneilla hatulla ja aurinkolaseilla. Sillä hetkellä päätin haluavani hänet. Ilta etenikin ja päädyimme juttelemaan herran kanssa, hän oli hauska ja huumorintajuinen ja juttu luisti välillämme loistavasti, välillämme oli sähköä enemmän kuin baarin surkean dj:n laitteissa. (okei, klisheistä, mutta totta)

Päädyimme sitten herran luokse kahdenkeskisille jatkoille. Seuraavana aamuna ei vallinnutkaan yhdenillanjuttujen perinteinen vaivaantunut "nyt äkkiä pois täältä"-tunnelma, vaan edellisen illan tapaan meillä synkkasi loistavasti ja hän oli samaan aikaan niin macho ja niin hellä, samaan aikaan hän vitsaili ja avautui itsestään ja elämästään, päästi minut niin lähelle ja minä päästin hänet. Sitten taika murtui, täytyi lähteä, oli arkipäivä. Annoin puhelinnumeroni ja hän suuteli minua vielä hellästi kadunkulmassa. Kävelin kotiin jalat kymmenen senttiä irti maasta.

Parin päivän päästä hän lähettikin viestin! Leijailin taas ilmassa. Tapasimme vielä samalla viikolla ja kaikki oli niin satumaista, hän oli juuri sellainen kuin halusin miehen olevan; hauska, huumorintajuinen, sosiaalinen, spontaani, mielenkiintoinen, hyvännäköinen... Olin todella ihastunut. Se oli ihanaa aikaa, olin juuri aloittanut opiskelut, paljon uusia kavereita, bileitä, kauan kaipaamaani yliopisto-opiskelua ja vielä HÄN. Se syksy meni pilvilinnoissa.

Sitten se tapahtui, ainejärjestömme vuosijuhlissa, vuoden suurimmissa ja kauneimmissa iltapukujuhlissa, joihin olimme kaikki panostaneet ja joita olimme odottaneet. Hän oli myös siellä, soittamassa bändinsä kanssa. Juhlien jatkoilla kaikki romahti; kuulin hänen ystävältään Herran seurustelevan! Maailmani mureni, mutta säilytin kuoreni ja vain viileästi kävelin hänen luokseen ja läimäytin, (iltapuvussa naisen täytyy olla dramaattinen) sulkeuduin myös hetkeksi vessaan mutta kokosin itseni. Hän yritti selittää, hän aneli ja mateli. Seuraavan päivän hän pommitti minua viesteillä ja lopulta suostuin tapaamaan häntä. Hän kertoi toisessa kaupungissa asuvasta tyttöystävästään ja yritti selitellä miksi oli pyörittänyt minua kaksi kuukautta kertomatta. Lepyin, mutta ylpeänä ja periaatteilleni uskollisena kieltäydyin enää tapailemasta häntä. Suostuin silti tapaamaan häntä platonisena kaverina koska meillä yksinkertaisesti synkkasi niin hyvin, etten halunnut luopua siitä. Jatkoimme siis kavereina, vietimme aikaa yhdessä, ei seksiä tai suudelmia, mutta helliä katseita ja kosketuksia. Yritin pitää tunteeni sisälläni, mutta kaipasin häntä hyvin paljon.

En oikein muista missä vaiheessa pakka repesi ja päädyimme taas yhteen. Hän oli koko ajan lupaillut eroavansa, elättelin toiveita. Tyhmähän mä olin, mutta rakastunut. Välillä välimme katkesivat, riitelimme kiivaasti kännissä ja hän sanoi minulle paljon ilkeitä asioita. Aikaa vierähti, sitten olimme taas yhteyksissä ja päädyimme samaan sänkyyn mm. uudenvuodenaattona ja vappuna, kuten myös seuraavina, samoinkuin monina muinakin juhla/känni-iltoina.

On minulla ollut muitakin, olen ollut jopa hyvinkin ihastunut, mutta jotenkin vain aina haluan päätyä hänen kanssaan.

En enää haluaisi seurustella hänen kanssaan, mutta haluan hänen haluavan minua ja vain minua, haluan valloittaa hänet ja saada hänet valloittamaan minua. Meillä on paljon yhteisiä kavereita, jotka moralisoivat meitä kumpaakin eivätkä hyväksy suhdettamme, en haluaisi heidän kärsivän. Silti päädymme jostain syystä aina yhteen jos samassa paikassa iltaa vietämme (minun syyni kai, mutta en haluaisi loputtomiin niinkään uskoa).

Pääsiäisenä hän halusi lopettaa juttumme, olin samaa mieltä, järjetöntähän tämä on. Olin samaan aikaan helpottunut ja tyytyväinen sekä hyvin haikea, surullinen ja yksinäinen, hän oli kuitenkin pitkään jatkunut osa elämääni. Osa minun Tamperettani. En koe itseäni toiseksi naiseksi, miksiköhän? Kaunistelen kai mielessäni, ettei paha oloni kasvasi. Enkä haluaisi rikkoa heidän suhdettaan, vaikka hän sanoi ettei hänellä pitkään aikaan ole muita naisia ollutkaan (uskoako vai ei?). Ja kun hän kertoi tyttöystävän olevan hänen elämänsä nainen olin vilpittömästi onnellinen hänen puolestaan, vaikka sisälläni kylmäsi ja lujaa. Silti olin tyytyväinen tekemäämme lopettamissopimukseen, vaikka halusinkin häntä yhä.


Ja vappuna hän päätyi taas luokseni.

omistamisesta

Kun kohta lähden piiiiiitkälle matkalle ja sijoitan melkein koko maallisen omaisuuteni vanhempieni luokse, alkaa miettiä omistamisen suhdetta aikuisuuteen. Jos ihmisen koko omaisuus mahtuu yhteen henkilöauto-peräkärry-yhdistelmään ja sen vielä varastoi vanhempien luokse yhteen huoneeseen, ei hän vaikuta kovinkaan itsenäiseltä ja aikuiselta. Tottakai aikuisuuden perussetit, kuten asunto, auto ja kesämökki voidaan pistää opiskelijan varattomuuden piikkiin. Mutta minä en omista edes pyykinkuivaustelinettä... Päätin listata joitain asiota, jotka haluaisin, tai monilla ne on, mutta joita minä en omista:

-No se pyykinkuivausteline
-pesukone
-tiskikone (aah!)
-mikroaaltouuni
-sohva
-DVD-soitin
-digiboxi
-toimiva tv
-tv-lupa (no kelläpä olisi)
-sauna
-leipäveitsi
-tölkinavaaja
-kynsisakset
-vasara tai muut työkalut
-kotivakuutus
-yhtenäinen astiasto (esim. kaikki lasini ovat baareista pöllittyjä)
-kohtapuoliin sänkynikin siirtyy kaverin haltuun
-parisuhde (vaikkei sitä tietenkään voi omistaa, pah)
-kaappeja, lokeroita, hyllyköitä tai muutakaan säilytystilaa
-riittävästi haarukoita tai veitsiä
-opiskelu/mitään muutakaan motivaatiota

Tällä hetkellä omistan lähinnä vain kasan vaatteita ja kirjoja sekä kannettavan tietokoneeni. Onneksi henkinen omaisuuteni on materiaani suurempi, vaikkei sillä puhtaita vaatteita tai parempi tv-ohjelmia saakaan.

pitkästä aikaa...

Heippa taas!

Pitkä aika tässä onkin vierähtänyt kun viimeksi kirjoittelin. Paljon on tapahtunut sitten maaliskuun, vähän liiankin paljon... On tullut paljon sählättyä, vähän joka sektorilla. Elämässäni on paljon muutoksia tapahtumassa, vaihdoin molempia työpaikkojani, riitauduin pysyvästi kämppikseni kanssa, muutan kohta Helsinkiin ja sieltä Espanjaan viettäen välissä kuukauden vanhempieni luona (aaaaaarrrrrrrgggggghhhh!!!!). Sovimme myös edelleen seurustelevan fuckbuddyni kanssa lopettavamme suhteemme, mutta lipesimme sopimuksesta taas kun seuraavan kerran näimme (taas kerran kännissä).

Oikeastaan kaikki arkiset rutiinini tulevat muuttumaan tässä kuussa, ja Tampere jää taakse puoleksitoista vuodeksi. Outoa, vaikka en ole koskaan kokenutkaan tätä kaupunkia täysin omakseni, on silti tosi haikea olo. Ennen kaikkea tietenkin ikävä tulee hyviä ystäviäni ja kavereitani, mutta myös Tampereen ilmapiiriä ja kaikkia ihania paikkoja joissa on tullut aikaa vietettyä; Pissionin terassia, Koti-baaria, Klubin lounaita, Attilan ruokalaa, Pyynikin biitsiä, iltapäiväkahvikupillisia kaverini luona, Ökykartanon bileitä, Marusekia, pussikaljaa Koskipuistossa jne. Olikohan virhe muuttaa kesäksi pois? Toisaalta, olin eilen kahvilla uuden meksikolaisen kaverini kanssa (kolme tuntia puhuen pelkkää espanjaa, oon aika ylpee:) katselin Tamperetta yhdestä maailman suurimmista kaupungeista kotosin olevan silmin ja aika helVEtin pieneltä tämä kyläpahanen näytti. Yksi ainut katu ja kaikki sen varrella! Onneksi sentään rakkaassa Helsingissäni on muitakin katuja, oih! (innoistuin hieman linkityksestä)

Sitten railakkaita olivat reissut Barcelonaan ja Brysseliin, tuli shoppailtua ja eurosikailtua oikein kunnolla. Sikailu jatkui Suomessa, etenkin huhtikuussa kun aurinko alkoi paistaa ja terassit aueta. Pari viikkoa vapun seuduilla vierähtikin melkeimpä juopotellessa, näin kevään myötä kaikenlaisia edustustilaisuuksia ja muita ilmasenviinanbileitä riittää. Tällä viikolla alotin terveellisen elämän ja teloin naamani ruvelle kaatuessani asfalttiin sekä mahdollisesti katkaisin hampaani (hammaslääkäri huomenna, onneksi tapaturmavakuutukseni on kunnossa). Erittäin kaunis tyttö siis täällä kirjoittelee, nyt tulee vähän hiljaisuutta miesmarkkinoille.

Niistä puheenollen, hirveästi on tullutkin säädettyä, ja puhelinnumeroita ja mailiosoitteita on kertynyt kymmenkunta, mutta siihen se on jäänytkin. Viime aikoina olen vain keskittynyt pelailemaan, iskemään ja keräämään puhelinnumeroita asenteella "soitan, soitan (vitut soitan, mä vaan bluffaan)" olen noudattanut rakkaan (pelimies)isoveljeni Barcelonassa antamaa protektionistista isovelineuvoa "Anna ymmärtää mutta älä ymmärrä antaa". Uudet tuttavuudet eivät nyt juuri kiinnosta, niin paljon muutakin tähdellistä tekemistä. Siksi sängynjousiani ei ole tänä vuonna paljon kulutettu, paitsi sen ainoan jonka kanssa ei pitäisi. Tämän kuukauden tunnusbiisinä toimii Prinsessa Jää.

Huomasin että Tampere on nyt tullut koluttua liiankin kanssa, sillä vaihdoin baarissa puhelinnumeroita erään nuorukaisen kanssa, jonka numero löytyikin jo puhelimestani, selkeä merkki: VAIHDA MAISEMAA! Sama tapahtui minulle myös Helsingissä juuri ennen muuttoani tänne.

Tässä hieman kiinniottamista, lupaan, seuraavaan postaukseeni ei mene kahta kuukautta!